Entisajan taitajia

Mikko Korkeakoski syntyi Iivarinmäellä Emanuel Korkeakosken ja Ida Sipilän kolmanneksi lapseksi. Korkeakosken sisaruksia syntyi hänen jälkeensä vielä kymmenen. Elämänsä rakkauden Mikko löysi naapuritalon tytöstä. Tilma (o.s. Hyyrönmäki) ja Mikko tapailivat toisiaan Vuorissa järjestetyissä nurkkatansseissa ja menivät naimisiin aprillipäivänä 1933. He muuttivat Pyhäjärven Latvasiin, josta kuitenkin palasivat Iivariin, kun ostivat tilan vuonna 1942.
Mikko opittiin ajan myötä yleisesti tuntemaan Haapajärvellä “Iivarin Mikkona” ja hän teki suutarintöitä jo Iivarissa asuessaan. Opin hän oli saanut perintötietona isältään, Emanuel (Manna) Korkeakoskelta, joka työskenteli suutarina maanviljelyn ohessa. Iivari kuuluu Korkeakosken suvulle vielä tänäkin päivänä; Mikon tytär perheineen asuttaa taloa.
Päätyönään, ennen eläkeikää, Mikko kerkesi tehdä monenlaista, kuten toimia maanviljelijänä, työnjohtajana puutavarayhtiöllä ja TVH:lla sekä lämmittäjänä Haapajärven asevarikolla. Vasta eläkkeellä, ja erityisesti 1970 – 80 -luvuilla, Mikko toimi kokopäiväisesti Haapajärven viimeisimpänä kyläsuutarina ja -räätälinä. He olivat muuttaneet vaimonsa Tilman kanssa Asemakadulle, josta käsin hän työskenteli valmistaen muun muassa naisten nyörisaappaita ja niin sanottuja riukuvarsisaappaita sekä pussihousuja, joita myös itse käytti usein.

Runoilija ja viisunikkari

Työkuvioiden lisäksi Korkeakosken elämään mahtui paljon erilaisia taiteellisia harrastuksia. Laulujen sanoittaminen sekä runojen kirjoittaminen olivat lähellä hänen sydäntään. Ensimmäisen runonsa hän teki jo 6-vuotiaana. Inspiraation lähteenä toimivat tuolloin pellavaa ja hamppua lihtaavat naiset Iivarissa. Mikon sisko kirjasi runon ylös. Ensimmäinen julkisesti esitetty musiikkikappale oli polkka Römppäviikko, jonka Mikko esitti siskonsa kanssa kotitansseissa 16 -vuotiaana. Myöhemmällä iällä Mikko oli kylällä tunnettu sananiekka; häntä pyydettiin usein kirjoittamaan kronikoita erilaisiin tilaisuuksiin Haapajärven uimahallin avajaisista asuintalojen harjannostajaisiin.

Haapajärven kotiseutuarkiston kokoelmassa on kymmeniä Mikon laulunsanoituksia 1930 -luvulta 1970 -luvulle saakka ja mukaan mahtuu niin valsseja ja tangoja kuin vauhdikkaampia humppia ja polkkiakin. Osaan näistä hän toteutti itse myös sävellyksen. Viiteen hänen sanoitukseensa on Teosto ostanut julkaisuoikeudet ja ainakin Ernesti Haaralan säveltämää Vanhojen valssia kuulee toivottavan radiossa edelleen. Levytetty on myös kappale Menneen onnen aika, jonka Taisto Tammi lauloi vuonna -75, ja joka ilmestyi kokoelmalevyllä Pieni hetki. Vuonna 2001 Timo Herranen levytti Korkeakosken sanoituksen, Aikuisten valssi.

Useissa lauluissaan Korkeakoski nostaa esille kotiseutunsa Haapajärven, jolle hän on myös omistanut lauluja, esimerkiksi Haapajärven humppa sekä Laulelma Haapajärvestä. Lukuisista lauluista ja runoista kumpuaa hänen kaipuunsa vanhaan hyvään aikaan ennen “kauppalan” täyttymistä katuvaloilla ja kerrostaloilla, joista hän puhuu esimerkiksi runossaan Synnyinseutu (1969).

Korkeakoski julkaisi myös romaaneita: Korven tytön rakkaus (1970) ja Isäni oli kerjäläinen (1975). Näistä jälkimmäinen on useiden runojen höystämä omaelämäkerrallinen teos. Sukututkimustakin harrastanut Korkeakoski kirjoitti myös isänsä suvusta kertovan Manna Korkeakosken sukukirjan (1981), jota varten hän keräsi tietoja Amerikasta asti. Pieni painos tehtiin myös romaanista Talon tyttö ja saksenkauppias. Vanhoilla päivillä aloitettu romaani, Kaarlon kesä, jäi kesken Mikon kuoltua vuonna 1996 keuhkosyöpään.

Korkeakosken Mikko muistetaan haapajärvisten keskuudessa reippaana, tuttavallisena ja omalaatuisen huumorintajun omaavana miehenä, jolta ei vauhtia puuttunut, mutta jonka runoista ja lauluista näkyy syvällinen ja vähän kaihomielinenkin tapa katsoa maailmaa.