Alakoskella uskotaan maatalouteen

"Ruokaa tarvitaan aina ja sillä on kysyntää", toteavat Heini ja Jussi Pietikäinen. He viljelevät Alakosken tilaa Autiorannalla. Alakoski on vanha Pietikäisten sukutila, nyt jo kolmannessa polvessa. Toiminta pyörii nykyaikaisesti osakeyhtiömuotoisena. Yhtiön nimi on MaitoOksa Oy.

Tämän päivän maatilalla huomioidaan myös luonto ja siitä huolehtiminen koetaan tärkeäksi. Säännöksillä on määritelty esimerkiksi suojavyöhykkeiden leveyksiä vesistöihin, minkä Jussi ja Heini kokevat hyväksi asiaksi. Heidän mielestään on merkityksellistä, että maatiloilla tuotetaan puhdasta suomalaista ruokaa. Alakoskella luonnonmukaisen tuotannon tekijöitä on huomioitu muun muassa vuoroviljelyssä ja kasvinsuojelussa.

"Maatalous on tulevaisuuden toimiala, jossa huomioidaan myös kuluttajien toiveet ja muuttuvat tottumukset", painottavat Heini ja Jussi. Kun on esimerkiksi kysyntää kauralle, niin silloin kannattaa viljellä kauraa, koska todennäköisesti siitä saa myös parhaan tuoton.

EU-määräykset ja niiden noudattaminen on Heinin ja Jussin mielestä vaativaa puuhaa. Säännökset ovat etenkin viime aikoina muuttuneet tiheästi. Pitää noudattaa tarkkoja määräaikoja, että milloin mitäkin saa tehdä. Nykyisin maatilojen peltojen käyttöä valvotaan satelliiteilla ja mobiilivalvonnalla, jossa viljelijän pitää todentaa asioita valokuvaamalla peltoja. Tiloilla käy myös satunnaisotannalla valvojia paikan päällä. Alakoskella oli pari vuotta sitten myös koko tilan valvonta, jossa tarkastajat kävivät tilalla ja he muun muassa mittasivat peltolohkot aarin tarkkuudella.

Maatila on myös osa kyläyhteisöä ja maanviljelijät pyrkivät huomioimaan kyläläistenkin toiveet. Esimerkiksi kylvötöitä voi tehdä ilta- ja yöaikaan syrjäisemmillä lohkoilla eikä kylän pinnassa. Kyläläisiltä on myös löytynyt ymmärrystä siihen, että maatiloilta tulee ajoittain hajuja. Yhteisöllisyydessä on Heinin ja Jussin mukaan tullut vuosien varrella myös muutoksia. Esimerkiksi maatilojen rakennushommia tehtiin osin talkoillakin aikanaan, mutta nyt se on muuttunut harvinaisemmaksi. Maanviljelijöiden vähentyessä maanviljelijöiden keskinäinen ammatillinen kokemusten vaihto on tullut entistä tärkeämmäksi. Pitkiä puheluitakin käydään kollegoiden kesken traktorin hytissä kylvötöiden ohessa.

Maatilaa on kehitetty pitkäjänteisesti

- Vuonna 2006 meillä tehtiin sukupolvenvaihdos, kun tila siirtyi vanhemmiltani minulle. Olin silloin vielä Iisalmessa opiskelemassa ammattikorkeakoulussa agrologiksi. Iisalmen reissulla tapasin myös samassa oppilaitoksessa opiskelevan Heinin. Meillä on nyt kolme lasta ja viljelemme yhdessä maatilaamme MaitoOksa Oy:n toimintana, kertoo Jussi taustoistaan.

Jussi oli tehnyt kotitilalla maataloustöitä, joten asiat ja työt olivat tuttuja jo ennen sukupolvenvaihdosta. Heinin kotona ei ollut maatilaa, mutta äidin kotitila oli lähistöllä ja siellä Heini sai tuntumaa eläimiin. Heinin lapsuudenkoti on Ristiinassa Mikkelin lähellä, josta matka vei maatalousopintoihin Iisalmeen.

- Järvi-Suomen maisemia aina välillä kaipailen täällä Pohjanmaan viljelylakeuksilla. Mutta Haapajärvellä on koti, perhe sekä maatila. Lapset ovat nyt 4-, 8- ja 10-vuotiaita ja ovat mukana maatilan töissä oman kiinnostuksensa mukaisesti, tarinoi Heini perheestään.

Sukupolvenvaihdoksen aikaan Alakoskella oli jo pihatto, joka oli valmistunut 1990-luvun alussa. Navetassa oli kuusipaikkainen kaksoislypsyasema ja lehmiä oli vähän yli kaksikymmentä.

- Vanha pihattonavetta oli tehty sen aikaisten toimintamallien mukaan ja siinä oli lautavuori sekä villat ja tiiliseinä. Meille rakennettiin uusi pihatto vuonna 2012 entisen konehallin paikalle. Pihattoon tuli ajanmukaiset verhoseinät, koska lehmät tuottavat tarvittavan lämmön. Kylmälläkin ilmalla pärjätään säätämällä luukkuja. Ennen uuden pihaton rakennustöitä tehtiin uusi konehalli ja siilot, Jussi selvittää maatilan uusien tuotantotilojen rakentamisjärjestystä.

- Uudessa pihatossa on nyt noin 90 lehmää. Viime syksynä pihattoa peruskorjattiin ja sinne rakennettiin muun muassa lypsyaseman tilalle kaksi lypsyrobottia. Lypsyrobotit helpottivat osaltaan fyysistä lypsytyötä verrattuna lypsyasemaan, mutta työt eivät ole loppuneet, vaan ne ovat osin muuttuneet vähän erilaisiksi. Vanhassa pihatossa meillä on hiehot ja vasikat, kertoo Heini maatilan toiminnasta.

Alakosken lehmät oppivat Heinin ja Jussin mukaan parissa viikossa kulkemaan robottilypsylle. Parastuottoisimmat lehmät käyvät kolme kertaa päivässä lypsyllä omatoimisesti. Robottilypsy on lisännyt maidontuotantoa noin viisi prosenttia, mikä perustuu siihen, että lehmät voivat itse mennä lypsylle yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Näin eläinten hyvinvointikin paranee. Pihatossa on myös ruokintarobotit, jotka antavat ruokaa lehmille kunkin tarpeen mukaisesti.

- Pääosin saamme lehmien rehut ja viljan omilta pelloilta. Rehun tekeminen oikeaan aikaan on tärkeää, hyvään rehuun kannattaa panostaa. Rehun oikean tekoajankohdan määrittelyssä käytämme Valion palvelua, josta saa nopeasti vastauksen rehun koostumuksesta, painottaa Jussi oikean ruokinnan merkitystä maatilan tuottavuustekijänä.

Karja- ja työmäärä pyritään Alakoskella pitämään perheviljelmän kokoluokassa. Ajoittain tilalla on työskennellyt myös ulkopuolinen palkattu työntekijä. Huolena voi olla tulevaisuudessa, että mistä saa ammattitaitoisia työntekijöitä. Rehuteko, kylvöt ja maan muokkaukset tehdään pääosin omana työnä. Ostopalveluja käytetään puinneissa, lietteen ajossa, viljan litistyksessä ja kasvinsuojeluruiskutuksissa. Jussin isä Pekka on vielä aktiivisesti mukana etenkin tilan konehommissa. Vanhempi sukupolvi saa Jussilta ja Heiniltä kovasti tunnustusta siitä, että yhteiselo on sujunut hyvin.

Teksti Juha Uusivirta, kuvat Pietikäiset