Keveästi kevääseen

22.04.2024

 Kun joki vapautuu jääkuorestaan ja vedet pääsevät vapaasti lainehtimaan, tämä tunnelma vaikuttaa myös meihin ihmisiin. Mekin tunnemme talven taakan putoavan harteiltamme ja vedämme henkeä syvään, ikään kuin tunnustellen hengittämisen keveyttä.

Kevään keveyttä soivat Haapalastut- kuoron laulutkin Keveästi kevääseen -konsertissa. Suomalaisen kansanlauluperinteen mukaisesti lähdetään laulamaan ja soittamaan, mielessä varmaankin oma kulta ja oman kullan silmät. Kärryn edessä juoksee tietenkin oma humma, joka on laulun mukaan pojan ainoa aarre. Lilja, ruusu ja kirsikkapuu kukkivat kaihoisasti matkan varrella ja perhonen lentelee Haagassa. Sänkipellon kohdalla mennään ihan rantaan katsomaan jäiden lähtöä ja kurkivanhuksen ylilentoa. Ja taitaapa taivalla lennellä leijakin viemässä rakkaudentunnustusta yli vuorten. Kun aika on, ei sitä voi olla kertomatta. Ei voi. Ja kaiken kaikkiaan Suomen keväästä voi sanoa vain: Ei kauniimpaa. Kiitos kauniista, vapaasta isänmaasta kuluu Veteraanin iltahuuto-laulussa. Lopulta rauha voittaa sodan ja käsi kädessä kävelemme kevääseen toivoen, että toivo löytää asunnon. Koko maailmasta.

Haapalastut -kuoron Keveästi kevääseen -konsertti Haapajärven kulttuurisalissa lauantaina 27.4. Solisteina Helena Marjakangas ja Niilo Pihlajamaa, säestys Tuula Jämsä (piano), Tarja Lasonpalo (viulu) ja Raimo Aho (harmonikka), johtaa Saara Howe.

Teksti: Tarja Myllylahti
Kuva: Jouko Lassila