Lukion kuulumisia 

26.04.2024

Haapajärven lukion viikko numero 17 meni vauhdikkaasti normiarjessa, jossa oli myös tapahtumia opintojen lomassa. Erilaiset tapahtumat virkistävät ja elävöittävät teoreettista puurtamista.

Tiistaina lukion salibandyjoukkue kävi Eleven+-hankkeen järjestämässä salibandyturnauksessa Nivalassa. Peleissä oli vahvoja vastustajia ja lukion joukkue ei päässyt kärkisijoille, mutta pelaamisen ilo jäi varmasti pelaajille mieleen. Viimeisessä pelissä nähtiin tuplahattutemppu, kun Juuso sai vauhdin päälle. Hyvä Juuso!


Tiistaina vietettiin myös Kirjan ja ruusun päivää. Lukiolla päivä näkyi mm. hyvä kirja -visassa, jossa sai arvata, kuka opettajista suosittelee kutakin näytteillä ollutta kirjaa. Visa oli vaikea, koska opettajia ei ollut nimetty eivätkä kaikki opettajat ehtineet osallistua kirjasuositteluun. Parhaimpaan tulokseen pääsivät Seela ja Aatos, joilla oli viisi kahdeksasta opettaja+kirja-parista oikein. Myös neljä oikein tienneet tai arvanneet palkittiin.

Haapajärven lukion KU1-opintojaksolla opiskelijat ovat saaneet tehtävänannoksi tehdä julisteen. Julisteen aiheena tuli olla jonkin maailmalla vallitseva kriisi tai muu iso uutinen, joka liittyy maapallon hyvinvointiin, kertoo kuvaamataiteen opettaja Natalia Pikkarainen. Opiskelijat ovat töillään ottaneet kantaa niin Gazan kuin Ukrainan sotaan, myös ilmastokriisiä on kuvattu.


Suomen Lukiolaisten liitto järjesti valtakunnallisen ulosmarssin 25.4.2024 klo 12.15 alkaen vastustaakseen hallituksen leikkauksia maksuttomasta toisesta asteesta. Myös Haapajärven lukion opiskelijat pitivät oman mielenilmauksen. Opiskelijat olivat tehneet myös kylttejä, joissa he ilmaisevat oman mielipiteensä. Kylteissä oli esimerkiksi tekstejä: "Tämä ei käy!" ja "Nyt loppu!"

Opiskelijakunnan hallitus oli tehnyt aiemmin oman kannanottonsa ulosmarssista omiin sosiaalisen median kanaviinsa. Hallitus oli ulosmarssin aikaan edustamassa lukiota veteraanipäivän juhlassa. Juhla alkoi seppeleen laskulla hautausmaalla, minkä jälkeen siirryttiin seurakuntakodille viettämään juhlaa. Veteraanipäivän juhlassa kuultiin niin puheita kuin musiikkiesityksiä. Lopussa oli vielä kahvitarjoilu ja puhe täytti seurakuntatalon salin. Arvokasta elämänkokemusta kaikki tyynni.

Teksti: Minttu Sornikoski ja Riitta Kylmäluoma
Kuvat: Minttu Sornikoski, Pekka Lampinen ja Riitta Kylmäluoma