Metsäalan nuoret yrittäjät luottavaisina alan tulevaisuuteen
Serkukset Mikael ja Kalle Tiitto ovat kasvaneet metsäalalle jo lapsuudenkodin ympyröissä. Kummankin isä on ollut metsäalalla pitkään ja serkukset ovat olleet mukana työn touhussa pikkupojista lähtien. Kumpikin nuori yrittäjä on suorittanut Haapajärvellä Jedun Erkkiläntien toimipisteessä metsäalan perustutkinnon. Yrittäjinä he ovat olleet jo useampia vuosia.
Mikael ja Kalle ovat MS-Metsäurakointi Oy:n osakkaita yhdessä Mikaelin isän Sauli Tiiton kanssa. Yhtiö omistaa kaksi harvesteria eli hakkuukonetta. Toinen hakkuukone on pääosin Mikaelin ja Kallen ajettavana kahdessa vuorossa ja toista konetta ajaa enimmäkseen Sauli. Hakkuun jälkeen ajokoneella puunkorjuun suorittaa omalla koneellaan Kallen isä Olli Tiitto oman yrityksensä Koneurakointi O. Tiiton nimissä. Kiireaikoina ajokoneella on myös toinenkin kuski.
- Kiireellisintä meillä on vuoden alusta kesän tuloon saakka. Koneet ovat silloin liikkeellä koko ajan. Kovat pakkaset saattavat tosin tuoda omat ongelmansa ja voi tulla vähän seisokkeja, kertoo Kalle Tiitto metsäkonealan toiminnasta.
Toinen Tiittojen hakkuukoneista tekee pääasiassa Metsä Groupin puunkorjuuta ja toinen hakkuukone puolestaan metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan töitä. Tarvittaessa tehdään myös hankintahakkuita. Sekä hakkuukoneet että ajokone ovat Ponssen tunnettuja laatukoneita. Toinen hakkuukone on Beaver- ja toinen Scorpion -mallistoa ja ne ovat reilun viiden vuoden vanhoja. Ajokone on puolestaan Ponssen Buffalo-sarjaa.
- Kyllähän hakkuukoneen ajaminen vaatii kokemusta. Koneessa on erilaisia tietojärjestelmiä ja mittalaitteita, joiden avulla rungot voidaan katkoa oikeisiin mittoihin. Koko ajan on työskenneltäessä mietittävä eri asioita, kuvailee Mikael Tiitto hakkuukoneella työskentelyä.
- Puunkorjuuseen liittyviä uusia asioita ja määräyksiäkin tulee aika usein. Hakkuiden toteuttamiseen on tullut lähiaikoina esimerkiksi säästettävien puiden määrää koskevaa ohjeistusta ja metsänomistajan valinnanmahdollisuuksia hakkuutöiden toteuttamiseksi on lisätty, toteaa Kalle Tiitto metsäalan uusista kuvioista, jotka vaikuttavat puunkorjuuseen.
Teksti ja kuvat: Juha Uusivirta