Ylipään metsästysseuran hirvijahti ryminällä alkuun

09.10.2024

Ylipään metsästysseura aloitti jahtikautensa viime lauantaina. Hirviporukassa on yli 40 jäsentä, joista monet ovat oman alueen asukkaita, mutta mukana on myöskin entisiä kyläläisiä tai metsästäjiä, joiden juuret ovat kylällä. Ensimmäinen viikko metsästetään joka päivä, mutta siitä lähtien vain viikonloppuisin eli lauantaina ja sunnuntaina. Metsästysseuralla on 28 kaatolupaa ja tarkoitus on kaataa 24 vasaa ja 16 aikuista hirveä.

Jahtiporukalla on perinteisesti hyvä henki päällä ja ilmakin on suosinut jahtikauden alussa. Mutta metsästäjäthän ovat tunnetusti sitkeää porukkaa, joka kestää hyvin myös sateet ja tuulen tuiverrukset.

Ylipään metsästysseuraan ja hirviporukkaan on tullut mukaan nuorempiakin metsästäjiä, mutta vastuumiehiä vähän painaa tulevaisuus, koska hirviporukan jäsenten enemmistö on yli 65-vuotiaita.

 - Meillä on ollut tässä vitsinä, että kun komennetaan nuoret miehet vetämään saalis tien varteen, niin ylös nousevat 70 vuotta täyttäneet kaverit. Mutta onneksi on tänä päivänä mönkijä, jota käytetään saaliin vetämiseen, tarinoi Kari Knaappila hirviporukasta.

Ylipään metsästysseura pyytää hirviä kahdessa ryhmässä, joissa on oma ryhmän johtajansa. Ryhmän johtajien lisäksi kummassakin ryhmässä on myös varajohtajat, niin vetovastuuta voidaan vaihdella päivän aikana. Metsästyksen johtajana toimii Tapio Maijala. Metsästysryhmien johtajina ja varajohtajina toimivat Kari Knaappila, Sippo Salolahti, Jarno Korkiakoski ja Simo Alanko. Hirvenmetsästys on selkeästi ohjeistettua ja johdettua toimintaa. Jahdin aikana noudatetaan sääntöjä ja hirviporukan ohjeita, jolla taataan turvallinen toiminta kaikille osapuolille.

Hirviä on ollut tänä syksynä yllättävän paljon. Keskiviikkoon mennessä hirviporukka oli kaatanut kolme aikuista ja kahdeksan vasaa eli kovia jahtipäiviä on vielä luvassa runsaasti syksyn mittaan. Tärkeänä hirvenmetsästyksen hyötynä nähdään myös liikenneturvallisuuden paraneminen, kun hirvikolarien määrä pystytään pitämään hirvenmetsästyksen avulla mahdollisimman alhaisena.

Hirvimiesten huolena on tänä aikana myös petotilanne Haapajärvellä. Erityisesti ilves- ja karhuhavaintoja on runsaasti tältä syksyltä. Susien osalta ei toistaiseksi ole ollut havaintoja eikä ongelmatilanteita.

Ylipään hirviporukan grand old man on Leo Kekkonen, joka oli ensimmäisen kerran hirviporukassa jo syksyllä 1961. 1970-luvulta lähtien hän on ampunut hirvimerkin joka vuosi ja hänelle on myönnetty Metsästäjäliiton kultainen ansiomitali. Leo on ollut myös  mukana hirviporukassa 30 vuotena peräkkäin joka vuosi. 

Ylipään metsästysseura järjestää lauantaina 26.10. klo 11-15 Hessunkankaan lahtivajalla hirvipeijaiset. Tarjolla on hirvikeittoa ja pullakahvit. Mukaan kutsutaan seuran jäsenet ja maanvuokraajat. Lahtivajassa ja kodalla on myös avoimet ovet, joten on hyvä mahdollisuus tutustua tiloihin.

Alla kuvagalleriassa välähdyksiä jahtipäiviltä.

Teksti Juha Uusivirta, kuvat Kari Knaappila